Hei taas! Monta kertaa oli aikomus kirjoittaa, mutta voimat olivatkin aika vähissä. Töissäkäynti ja kodin pyörittäminen ovat molemmat sujuneet melko puolivillaisesti väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi. Merkkejä raskausoireiden vähenemisestä ei ole juuri ilmaantunut, vaikka eletään viikkoja 12+1. 

Olen uskaltautunut välilä kokeilemaan tavallisia ruokia pieninä määrinä, vaikka usein ne nousevatkin takaisn ylös. Eräs päivä halusin syödä täytetyn ruisleivän, vaikka vatsani ei varsinaisesti pidäkään rukiista. Ainoa asia, joka valmiissa reissarissa aiheutti yökötystä, oli kananmuna. Selvisi kesken syönnin, etteivät kananmunasiivut olekaan leikattuja oikeista kokonaisista kananmunista, vaan ovat jotakin tuubimuotoista siivutettua puristetta, joka tuntui hampaissa kaamealta. Etenkin, kun pahoinvointiherkkyyteni liittyy tällä hetkellä hajun ja maun lisäksi tekstuuriin, tämä oli minulle vähän liikaa. Ei enää reissareita tähän suuntaan.

Jouluun päin ollaan menossa ja vähän turhankin lujaa. Tekemistä olisi vielä vaikka millä mitalla ennen lomaa. Vähän jännittää, onko joulupöydässä mitään syötävääkään näin nirsolle odottajalle. Koen muuten hirveää kiusausta ostaa jotakin jouluaiheisia vauvantarvikkeita, vaikka meille on tulossa juhannuslapsi! Muutenkin, tiedän toki ettei tarvikkeita vain yksinkertaisesti kannata hamstrata vielä tässä vaiheessa raskautta, sillä mitä vain voi sattua. Mutta keväällä sitten, ja koittaahan se ensimmäinen joulu ennenpitkää kesävauvallekin. 

Kokeilin eilen ihan kunnon jutustelua vauvalle. Kuuloelinten pitäisi alkaa kehittyä lähiaikoina niin, että kohdun ulkopuoliset äänet alkavat kantautua sisäpuolellekin. Vaikka olemmekin alusta asti jutelleet pienelle lyhyesti, tuntui samalla sekä hyvältä että tosi oudolta jutella tulokkaalle ihan kunnon lauseita ja asioita. Ajattelimme kokeilla ääneen lukemista, sellaisena yhdistävänä ja meihin tutustumista edistävänä juttuna. Meillä harrastetaan kuitenkin kirjallisuutta ja lapsillekin sopivaa iltalukemista löytyy jo nyt hyllystä lähivuosien tarpeiksi. 

Tiedättekö sen tunteen, kun pelästyy jotain ja neuvolantädin pitää rauhoittaa tilanne? Minulle kävi juuri niin, lienee klassista ensiodottajalle. Oksenteluni huoletti, pitkä flunssani huoletti, seulontaverikokeiden tuloksista kuulemattomuus se vasta huolettikin. Neuvolasta annetaan ihanan lujasti ja asiantuntevasti ohjeita. Kalorienlaskenta käskettiin lopettaa ja sain käskyn raahautua tippaletkun jatkoksi jos kuivun. Flunssasta olin lueskellut netistä tietysti liikaa, sillä olin varma, että lapsesta tulisi vaikeasti autistinen ja skitsofreenikko kitalakihalkiotapaus. Eikä tule, sanoi hoitaja. Flunssalle kun ei voi mitään ja huolellinen nesteytys myös kuumeen aikana on hyväksi molemmille. Oloni helpottui valtavasti. Seulontatulosten kerrottiin selviävän vasta ultraäänitutkimuksessa, joka onkin onneksi jo ensi viikon alussa. Veritutkimuksissa oli kuitenkin löytynyt potentiaalinen ongelma, eli RH-negatiivisuus. Jos lapsi on eri veriryhmää, jolle on siis ilmeisesti suurempi mahdollisuus kuin samalle veriryhmälle, tarvitsen pitkin raskautta ja ennen synnytystä pistoksia, joilla estetään immuunipuolustusta käymästä lapsen kimppuun. Synnytyksen jälkeen äidit ilmeisesti rokotetaan niin, ettei riski yleensä esiinny enää toista lasta odottaessa. Ilman immuunipistosta toinen lapsi on näissä tapauksissa hengenvaarassa. On mahdollista, etten ymmärtänyt kaikkea tästä aiheesta, joten jos tiedät paremmin tai sinulla on epäilyksesi tietojeni paikkansapitävyydestä, kannattaa asia tarkistaa vielä toisesta lähteestä. 

No, taas on purettu tätä odotuksen taakkaa! Odotan yhä sitä hetkeä, kun olosta tulee hedelmällisen kukkea ja ihana, hahhah. Sitä odotellessa juoksen yöt pissalla ja pyyhin oksennuksia suupielistä. Nukuin muuten tänään aivan hävyttömän pitkään, eikä nyt huvittaisi tehdä enää mitään. On varmaan kuitenkin lähdettävä vielä lunta ropistelevaan ulkomaailmaan hakemaan jotakin syötävää nokittavaksi, tökittäväksi ja lopulta inhottavaksi. 

Päätin aloittaa blogin sillä ajatuksella, että haluan puhua tässä vaiheessa varhaisesta raskaudestani ja kaikesta siihen liittyvästä vertaistukimeiningillä ilman suurempia huolia. Miksei omalla nimellä ja naamalla, mikä minua sitten huolettaa? Totta puhuen, jotkut sukulaiset ja tuttavat, joille raskauskokemukset ovat kilpailua. On paljon stressittömämpää purkaa fiiliksiään tällä tavoin, menemättä tulikivenkatkuisille foorumeille vääntämään pikkuasioista. Varmasti monet muut vastaavassa tilanteessa olevat, ensimmäistä kertaa odottavat tulevat äidit miettivät ihan samoja asioita. Täällä olisikin hienoa pystyä ylläpitämään jonkinlaista vuorovaikutusta meikäläisten keskuudessa, saas nähdä. Toivotaan. 

Vähän alkutaipaleesta

Raskauteni taustalla vaikuttaa naistentauti, jonka kanssa elämä ei ole ollut ajoittain sieltä helpoimmasta päästä. Kävi kuitenkin onni ja tässä tilanteessa ollaan nyt täysin luomusti (eli oikeastaan tuplaonnekasta). Lokakuun alussa siis kuukautiset jäivät pois, olo oli erikoinen kierron ajankohtaan nähden ja niin vain plussa alkoi ilmestyä. Ensin halpoihin testiliuskoihin häivähdyksenä punaista, sitten muutaman päivän kuluessa kalliimpaan merkkitestiin isona, sinisenä ja täysin yksiselitteisenä positiivisena. Samoihin aikoihin alkoi rintojen kipuilu ja raskauspahoinvointi. Ensimmäinen aamulaatta nauratti ääneen ihan silkasta onnesta, seuraava jo pikemminkin itketti. Vatsa on kokonaisuutena reagoinut viime viikkoina raskauteen todella huonosti, sillä ruokahalu on vaihdellut, suurin osa ruoasta ällöttää todella kovasti (viimeksi eilen lähes oksensin jugurttihyllyllä kaupassa, tietämättä miksi) ja päivittäinen yökkiminen saa vatsalaukun ärtyneeksi. Totisesti toivon, että vaihe helpottaa, koska esimerkiksi lihatuotteiden ja vihannesten inhoaminen on huono juttu.

Muita oireita ovat olleet vatsan alueen vihlovat kivut, jotka kuulemma ovat vaarattomia ja tavallisia, jonkinlaiset itkuun päättyvät tunnekuohut, todella kova väsymys ja uusimpina voimakas hajuherkkyys ja verenpaineen äkittäiset vaihtelut. Väsymys käy järkeen, koska lapsi ryystää tässä vaiheessa energiaa valtavalla vauhdilla ja oma kehoni ei ole vielä ehtinyt sopeutua tilanteeseen lainkaan. Vaikka kilpirauhassairauden lääkityskin on kohdillaan, jaksan yleensä tehdä 1-3 asiaa tai käydä kodin ulkopuolella kerran ja nokosille on taas tarvetta. Hajuherkkyys on osoittautunut hankalaksi jutuksi, koska esim. koirien ja niiden ulosteiden haju (kaupunki syksyllä, tiedättehän), tupakansavu, parfyymit, jotkin ruoat ja pesuaineet haisevat niin pahalta, että hapot nousevat kurkkuun pelkästä ajatuksestakin. Verenpaineen vaihtelun ja siitä syntyvän huimauksen havaitsen parhaiten suihkussa, kun kädet nousevat hiuksia pestessä sydämen tason yläpuolelle ja sieltä laskeutuessaan aiheuttavat pahaa oloa. Joku suihkujakkaraviritelmä voisi olla tarpeen! Näidenkään oireiden kohdalla ei voi juuri muuta kuin vain toivoa, että olo helpottaisi ajan kanssa. Tähän mennessä oireet ovat varjostaneet raskaudesta seurannutta hyvää mieltä ja onnea aika vahvasti, kun koko raskaana oleminen tuntuu käytännössä kokopäivätyöltä. 

Entäs ne viikot?

Jospa tähän väliin puhuttaisiin vähän viikoista ja siitä, mitä olen toistaiseksi oppinut. Kävimme puolisoni kanssa oletetulla viikolla 7+jotain eli viime viikon alussa ensimmäisessä varhaisultrassa yksityisellä lääkäriasemalla. Päätimme, että tilanne on paras tarkistaa ennen viikon 12 ultraa, joka on ensimmäinen, joka neuvolasta tarjotaan. Lääkäri ultrasi ja paljastuikin, että olin uskonut nettilaskureita kokonaisen viikon pieleen, ja viikkoja olikin (myös kalenterin mukaan) 6+3. Pieni ihmisenalku oli vasta 3,4 mm pitkä eikä sykkeestä ollut täyttä varmuutta, joten sovimme uuden ajan tämän viikon lopulle. Viikot varmistuivat (nyt tätä kirjoittaessa 7+1) ja vahva sykekin löytyi. Kuulimme dopplerin kautta n. sentin mittaisen rääpäleemme pienen pumpun hakkaavan ja kyllähän siinä silmät kostuivat. Aika uskomaton tunne. Etenkin, kun kaikki näytti hyvältä kasvukäyrän alkua myöten. Laskureihin siis ei ole aina luottaminen, koska 1. jokaisen sikiön kasvukäyrä on yksilöllinen ja eri vaiheisiin voi etenkin alussa kulua vaihtelevan verran aikaa, 2. ovulaatio on voinut tapahtua eri aikaan kuin oletettua ja 3. sen vuoksi myös hedelmöittymisen ajankohta voi olla jotakin muuta. 

Vähän ensimmäisestä neuvolakokemuksesta, joka ajoittui noiden ultraääniaikojen väliin. Neuvolassa oli tosi kivaa. En olisi uskonut, mutta niin siinä vain kävi, että odotan seuraavaa käyntiä jo innolla. Neuvolan hoitaja haastatteli meitä molempia, antoi vinkkejä, vastasi kysymyksiin (joita minulla olikin paljon), ajoitti lääkärintarkastuksen ja ultraäänen sekä  verikokeita ja teki muistilapun kaikista loppuvuonna tehtävistä jutuista. Asiaa oli valtavasti, mutta kaikki se oli hyväksi. Tosin nyt, kun viikot on arvioitu uusiksi lapsen kokoon ja kehittyneisyyteen perustuen, on varmaan parasta soitella perään neuvolan suuntaan ja tarkistaa, onko aikoja syytä siirtää tai vaihtaa muuten nykyarvioon sopivimmiksi. Kaikkeahan ei esim. liian varhain ole mahdollista nähdä seulonnoissa tai ultraäänessä. Hammaslääkäriinkin olisi asiaa, koska hampaiden kunto voi heiketä raskaana ollessa ja toiveissa olisi ehkäistä pahimpien vaurioiden syntymistä. 

Tulevaisuus on ihan kohta...

...ja lopulta raskausaikakin on varmasti melkoisen lyhyt. Tässä vaiheessa ensimmäinen postaukseni on pitkä kuin nälkävuosi ja silmäluometkin painavat lyijyn lailla. Päätavoitteeni on olla murehtimatta nyt niistä asioista, joita ei ole pakko murehtia, keskittyä syömiseen ja nukkumiseen (ja työntekoon niiden välillä), kestää jotenkin kaikki yökkiminen (joskin ei valittamatta, pidän oikeutenani valittaa vähän) ja sinnitellä päivä päivältä kohti raskausviikkoa 12, jolloin osan oireista tulisi tavallisesti helpottua. Tavallaan keskenmenon riski ja muut mahdolliset vaikeudet pelottavat kyllä takaraivolla, mutta toisaalta tuntuu, että murehtimattomuus on nyt hysteriaa tärkeämpää. Kasvukokemus tämäkin, koska olen ollut aina taipuvainen murehtimaan aina ja kaikkea. Jossain kohti on vain pakko höllätä. Elämä varmaankin tulee muuttumaan valtavasti, mutta sitäkään en uskalla miettiä vielä liikaa. Kaikki aikanaan.

Oli muuten aika jännä kokemus ostaa ensimmäiset äitiys/imetysliivit. Olen muutenkin ostanut toisinaan äitiysosastolta vaatteita, mutta hinkkitilanteen riistäytyessä käsistä jo nyt oli naisen käytävä tutkimassa tarjontaa. Päädyin ostamaan tissiluukuilla (ei saa nauraa, miksi niitä oikeasti kutsutaan?) varustetut liivit, kahden parin paketin. Pehmeys tuntui kivalta, mutta liivit päätyivät lopulta koti- ja yökäyttöön, koska ne eivät kaarituettomina tarjoa juuri tukea isolle kuppikoolle, etenkin jos päällä on useita rintoja alaspäin painavia vaatekerroksia. Olen siis kodin ulkopuolella vielä jumissa huonojen liivien kanssa, etsintä jatkuu.

Jospa tässä oli tarpeeksi ensimmäiseen postaukseen. Palataan heti, kun päässä liikahtaa taas ajatus tai kun jotain uutta ja mielenkiintoista tapahtuu!

PS. Minulla on tunne, että meille tulee poika.