Hei taas! Monta kertaa oli aikomus kirjoittaa, mutta voimat olivatkin aika vähissä. Töissäkäynti ja kodin pyörittäminen ovat molemmat sujuneet melko puolivillaisesti väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi. Merkkejä raskausoireiden vähenemisestä ei ole juuri ilmaantunut, vaikka eletään viikkoja 12+1. 

Olen uskaltautunut välilä kokeilemaan tavallisia ruokia pieninä määrinä, vaikka usein ne nousevatkin takaisn ylös. Eräs päivä halusin syödä täytetyn ruisleivän, vaikka vatsani ei varsinaisesti pidäkään rukiista. Ainoa asia, joka valmiissa reissarissa aiheutti yökötystä, oli kananmuna. Selvisi kesken syönnin, etteivät kananmunasiivut olekaan leikattuja oikeista kokonaisista kananmunista, vaan ovat jotakin tuubimuotoista siivutettua puristetta, joka tuntui hampaissa kaamealta. Etenkin, kun pahoinvointiherkkyyteni liittyy tällä hetkellä hajun ja maun lisäksi tekstuuriin, tämä oli minulle vähän liikaa. Ei enää reissareita tähän suuntaan.

Jouluun päin ollaan menossa ja vähän turhankin lujaa. Tekemistä olisi vielä vaikka millä mitalla ennen lomaa. Vähän jännittää, onko joulupöydässä mitään syötävääkään näin nirsolle odottajalle. Koen muuten hirveää kiusausta ostaa jotakin jouluaiheisia vauvantarvikkeita, vaikka meille on tulossa juhannuslapsi! Muutenkin, tiedän toki ettei tarvikkeita vain yksinkertaisesti kannata hamstrata vielä tässä vaiheessa raskautta, sillä mitä vain voi sattua. Mutta keväällä sitten, ja koittaahan se ensimmäinen joulu ennenpitkää kesävauvallekin. 

Kokeilin eilen ihan kunnon jutustelua vauvalle. Kuuloelinten pitäisi alkaa kehittyä lähiaikoina niin, että kohdun ulkopuoliset äänet alkavat kantautua sisäpuolellekin. Vaikka olemmekin alusta asti jutelleet pienelle lyhyesti, tuntui samalla sekä hyvältä että tosi oudolta jutella tulokkaalle ihan kunnon lauseita ja asioita. Ajattelimme kokeilla ääneen lukemista, sellaisena yhdistävänä ja meihin tutustumista edistävänä juttuna. Meillä harrastetaan kuitenkin kirjallisuutta ja lapsillekin sopivaa iltalukemista löytyy jo nyt hyllystä lähivuosien tarpeiksi. 

Tiedättekö sen tunteen, kun pelästyy jotain ja neuvolantädin pitää rauhoittaa tilanne? Minulle kävi juuri niin, lienee klassista ensiodottajalle. Oksenteluni huoletti, pitkä flunssani huoletti, seulontaverikokeiden tuloksista kuulemattomuus se vasta huolettikin. Neuvolasta annetaan ihanan lujasti ja asiantuntevasti ohjeita. Kalorienlaskenta käskettiin lopettaa ja sain käskyn raahautua tippaletkun jatkoksi jos kuivun. Flunssasta olin lueskellut netistä tietysti liikaa, sillä olin varma, että lapsesta tulisi vaikeasti autistinen ja skitsofreenikko kitalakihalkiotapaus. Eikä tule, sanoi hoitaja. Flunssalle kun ei voi mitään ja huolellinen nesteytys myös kuumeen aikana on hyväksi molemmille. Oloni helpottui valtavasti. Seulontatulosten kerrottiin selviävän vasta ultraäänitutkimuksessa, joka onkin onneksi jo ensi viikon alussa. Veritutkimuksissa oli kuitenkin löytynyt potentiaalinen ongelma, eli RH-negatiivisuus. Jos lapsi on eri veriryhmää, jolle on siis ilmeisesti suurempi mahdollisuus kuin samalle veriryhmälle, tarvitsen pitkin raskautta ja ennen synnytystä pistoksia, joilla estetään immuunipuolustusta käymästä lapsen kimppuun. Synnytyksen jälkeen äidit ilmeisesti rokotetaan niin, ettei riski yleensä esiinny enää toista lasta odottaessa. Ilman immuunipistosta toinen lapsi on näissä tapauksissa hengenvaarassa. On mahdollista, etten ymmärtänyt kaikkea tästä aiheesta, joten jos tiedät paremmin tai sinulla on epäilyksesi tietojeni paikkansapitävyydestä, kannattaa asia tarkistaa vielä toisesta lähteestä. 

No, taas on purettu tätä odotuksen taakkaa! Odotan yhä sitä hetkeä, kun olosta tulee hedelmällisen kukkea ja ihana, hahhah. Sitä odotellessa juoksen yöt pissalla ja pyyhin oksennuksia suupielistä. Nukuin muuten tänään aivan hävyttömän pitkään, eikä nyt huvittaisi tehdä enää mitään. On varmaan kuitenkin lähdettävä vielä lunta ropistelevaan ulkomaailmaan hakemaan jotakin syötävää nokittavaksi, tökittäväksi ja lopulta inhottavaksi.